perjantai 24. kesäkuuta 2016

1. Leiripostaus

Hei tämä on sitten minun ensimmäinen postaus / julkaisu tähän blogiin ja mennään nyt vain suoraan aiheeseen.
                       Eli olin viime viikolla leirillä Jatilan tallilla. Jatilan talli sijaitsee Mäntsälässä aika lähellä Helsinkiä tai ainakin minun näkökulmastani lähellä. Olin Jatilassa Vuokrausleirillä eli se tarkoittaa sitä, että meillä oli yksi ohjattu tunti päivässä ja yksi itsenäinen. Kaikki leiriläiset saivat oman vuokraponin tai hevosen leirin ajaksi jolla sitten mentiin itsenäisillä tunneilla ja ohjatuille tunneille opettaja päätti hevoset, mutta tietenkin sai toivoa.
Sera ja Salli laitumella

Ted menossa tunnille. Pikkuponit sai harjata ulkona puomilla.

Minä ja Sera. Serasta tuli siis minun vuokris ja sitä olin toivonutkin
Leirille saavuttiin edellisenä iltana eli sunnuntaina. Sunnuntaina pistettiin sängyt valmiiksi ja oli tarkoitus sopia leirivuokrikset, mutta sitä ei vielä saatu aikaiseksi. Tutustuttiin myös muiden leiriläisten kanssa.

1. Päivä

Maanataina aloitettiin tunnit ohjatuilla tunneilla ja meillä oli ensin koulutunti. Koulutunnin menin Seralla. Sera tuntui alussa todella herkältä, koska olin tottunut menemään Jakella. Ja muutenkin arabit ovat yleensä aika herkkiä. Kuitenkin luulin Seraa reippaaksi, mutta EI. Sera oli yllättävän laiska ja tahmea.  Lopulta sain laukankin pyörimään. Tunnilla teimme aika paljon väistöjä, voltteja ja  ympyröitä. Minulle myös uutta oli, että pääsin ekaa kertaa menemään kunnon koulusatulalla. Eli jalustimet eivät tulekaan siiven päältä vaan sen alta. satulassa oli myös tietenkin oikea kouluvyö.  Iltapäivällä meillä oli  itsenäiset tunnit. Taas menin Seralla. Melkein kaikki menivät ilman satulaa ja niin myös minä. Itsenäisellä yritin tehdä väistöjä, mutta eipä siitä sitten mitään tullut. Tunti meni pääasiassa humputteluksi.



Ensimmäisenä iltana meillä oli myös leirikaste.


2. Päivä

Toisena päivänä meillä oli ensin itsenäinen tunti. Itsenäisellä menin tietenkin Seralla. Tällä kertaa menimme isommalla kentällä. Menin Seralla satulalla ja Sera tuntui tosi hyvältä. Vaikka laukoissa Sera oli tosi vaikea saada etenemään ja pää oli koko ajan ihan taivaassa.



Päivän toisella tunnilla eli ohjatulla tunnilla meillä oli esteitä. Halusin kokeilla Seralla esteitä, koska kaikki sanoivat, että Sera on orava hypätessä. Toivoin tietenkin Seraa ja sain Seran, koska kukaan muu ei ilmeisesti halunnut sitä. Alkuverryttelyssä Sera oli aika tahmea ja haluton liikkumaan eteen. En tiedä miksi, mutta oikea laukka oli Seralla minun mielestä vaikea nostaa. Aloitimme hyppäämisen verkkahypyillä oikeaan suuntaan. Koko tunnin hyppäsimme vain kavaletteja, mutta ensimmäiset hypyt olivat vaikeimmat sillä Sera tarvitsi aika paljon rohkaisua. Ja hyppy suuntautui enemmän ylös kuin eteen. Tai siltä se ainakin tuntui. Pikkuhiljaa verkkaestettä nostettiin, Kun oltiin siinä otettu muutamat verkkahypyt niin alettiin mennä rataa.



Illalla meillä oli vielä ohjelmassa pikkuponien hypytystä.



3. Päivä

Aamulla oli taas normaalisti itsenäinen tunti. No varmaan osaattekin arvata jo kellä menin. Seralla. Joka kerta minun oli helpompi ratsastaa Seralla ja Sera tuntui tutummalta.



Ohjatulla tunnilla oli maastoilua luvassa. Olin odottanut maastoa koko leirin. onneksi kovinkaan moni ei halunnut maastoon, koska pienessä porukassa oli paljon helpompi olla. Maastossa menin TAAS Seralla. Tähän mennessä en ollut muilla mennytkään kuin Seralla. Maastossa Sera alussa oli aika rauhallinen. HUOM! Siihen asti kunnes alettiin ravailla ja laukkailla, Sitten lähti. Sera tuli tosi kovaksi kädelle ja oli hieman vaikea jarruttaa. Laukkaa otettiin vasta laitumia kiertävällä hiekkatiellä. Viimeisellä kerralla kun laukattiin ja kiihdytettiin vähän. Kun piti jarruttaa Sera oli erimieltä asiasta ja alkoi pomppimaan. Ilmeisesti teki pienen pukinkin. Maastosta kuitenkin selvittiin ehjin nahoin.


Illalla oli leirinuotio. Söimme siis nuotiolla ja paistoimme tikkupullia & vaahtokarkkeja. Nuotion lähellä oli myös sauna, palju sekä lampi. Saunassa ei tainnut kukaan käydä, mutta kävin paljussa ja lammessa. Pelasimme myös ankkatappelua ; )

4. Päivä

Torstain itsenäinen tunti olikin viimeinen tunti Seralla. Koska satoi ratsastimme maneesissa. Sera tuntui huippuhyvältä ja tasaiselta. Yritin tehdä avoja väistöjä ja vastalaukka lävistäjiä sekä tietenkin  tein paljon voltteja ja ympyröitä.


Päivän ohjattu tunti oli leikkitunti jonka pitivät leiriavustajat Johanna ja Ella. Leikkitunnilla menin Monnilla.
Alkuverkaksi leikimme käynti/ravi hippaa.
Leikimme myös viestiä, peiliä, maa meri laivaa ja tallipalaa peliä.


Taas meillä oli iltaohjelmaa. Joka oli tietenkin vain hyvä asia. Luvassa oli irtohypytystä. irtohypytimme Jonnya.  Korkein este taisi olla 105cm okseri.

Jonnyn om. Sassi Mannermaa


5. Päivä

Niin kuin jo sanoin to itsenäinen tunti oli viimeinen tunti Seralla.
Aamun itsenäisellä tunnilla vaihdoin Annin kanssa. Eli minä pääsin menemään Kasialla ja Anni Seralla. Kasia tuntui tosi vahvalta ja reippaalta Seran jälkeen.


Kasian kanssa tein aikalailla samoja asioita mitä olin tehnyt Seran kanssa.

Leirin viimeinen tunti oli Koulutunti. Olin toivonut tunnille Ipanaa ja sehän siellä listassa lukikin. Olin tosi iloinen ja innoissani. Minua kuitenkin vähän jännitti miten tunti tulisi menemään, Koska Ipana oli kuulemma tosi herkkä. Ipana oli tosi herkkä varmaan johtuen siitä, että se oli ollut Jatilassa vasta vähän aikaa. ( noin 1kk) Se oli ostettu joltain yksiotyiseltä omistajalta. No teimme kuitenkin väistöä ja keskihalkaisijalla ympyrä tehtävää sekä keskiympyrällä laukkaa.


Mutta kiitos ihanasta leiristä kaikille!
♥ Ja hyvää Juhannusta! ♥